Palvelut

Tutustu Talopalvelu Mustajärvi palveluihin lyhyesti tämän sivun laatikoiden kautta tai hae tarkempaa tietoa klikkaamalla sinitekstistä linkkiä.

Kuntotarkastus rakennukselle tehdään tavallisimmin asuntokaupan yhteydessä. Kuntotarkastus on käyttökelpoinen menetelmä myös silloin, kun halutaan saada selville rakennuksessa epäiltävää rakennusvirhettä tai selvittää muuta ongelmaa.

Kuntotutkimus on mittauksiin ja esimerkiksi laboratoriotutkimuksiin perustuva kunnon selvitystapa. Tutkimusmenetelmät ovat usein rakenteita rikkovia. Kuntotutkimuksen perusteella saadaan tarkka tieto tutkittavan kohteen kunnosta, vaurioiden syistä ja laajuudesta sekä kunnostus- ja uusimisvaihtoehdoista.

Kosteuskartoitus tarkoittaa yksittäisen ongelman tai vaurion syyn ja laajuuden selvittämistä. Mittaukset suoritetaan mittalaitteilla ja tulokset esitetään kartoitusraportissa.

Sisäilman mikrobinäyttet  Sisäilmamittausten tarkoituksena on selvittää, ovatko asunnon sisäilman mikrobipitoisuudet ja suvusto tavanomaisia sen sijaintiin, ikään ja vuodenaikaan nähden.

Piirustustyöt Talopalvelu Mustajärvi on keskittynyt erilaisten pienrakennusten suunnitteluun. Kyse on tällöin omakotitalojen, huviloiden, autotallien ja varastorakennusten suunnittelusta. Lisäksi yksittäisten asemapiirustusten suunnittelu valmistalopakettien yhteyteen kuuluu palveluiden piiriin.

Vahinkotarkastus Talopalvelu Mustajärven erikoisosaamista on vakuutusyhtiöille suunnattu vahinkotarkastustoiminta. Kokemuspohjaa vahinkotarkastuksista on kertynyt jo 10 -vuoden ajalta. Asiakkaita ovat olleet vahinkovakuutusyhtiöt ja vahinkotarkastusyhtiöt. Tarkastettavat vahingot ovat rakennuksiin kohdistuvia vahinkoja.

Vastaava työnjohtaja  tulee palkata välittömästi rakentamispäätöksen synnyttyä. Vastaava työnjohtaja vastaa siitä, että hanke toteutetaan rakennusteknisesti oikein. Hän toimii rakennuttajan neuvojana rakentamiseen ja rakennusmateriaaleihin liittyvissä kysymyksissä sekä vastaa viranomaisiin päin rakennushankkeen määräysten- ja luvanmukaisuudesta.

Rakennustyön valvoja Työmaavalvonnan tarkoituksena on varmistaa yhteistoiminnalla ja valvonnalla urakoitsijoiden työsuoritusten sopimuksenmukaisuus teknisesti, taloudellisesti, ajallisesti ja laadullisesti sekä koordinoida ja seurata erikoisvalvojien työtä.